tiistai 27. marraskuuta 2012

Kontakteja ja hyppytekniikkaa

Viime viikon treeneistä en silleen kirjoitellutkaan kunnolla. Pitää mainita vielä, että tehtiin Ylökk:n treeneissä torstaina hyppytekniikkaa. Täytyy myöntää, että kun kisainto pukkas päälle olin innolla odottanut ratatreeniä, mutta loppujen lopukse se oli juuri hyvä treeni ennen kisoja Jerikolle, joka oli myös osasyy miksi jätin oman hallivuoron väliin ja jäinkin lukemaan tenttiin. Halusin jättää Jerikolle sen hyvän fiiliksen, etten vaan omissa treeneissä painostaisi ja pilaisi. :D Johtuiko sitten siitä vai mistä, mutta hyvä fiilishän Jerikolla oli. Olen edelleen tosi tyytyväinen kuinka hienosti Jeriko oli kuulolla ja ohjauksessa, ja kuinka se paransi menoaan vaikka varmasti oli rankkaa taas äkkiseltään ja toisaalta pohjakaan ei ollut kauheen kiitollinen vaan aika raskas koiralle.

Ukko myös sai paljon irti hyppytekniikkatreenistä. En olis uskonut, että se heti irtoaa niinkin hyvin namille kuuden esteen päähän, mutta hienosti meni! Ukosta kyllä koko ajan näki kuinka sen päässä raksutti ja tarkkaan asetti askeleensa, mutta ei sille toisaalta hyppytekniikka mitään vaikeutta tuottanut ja sarjat mentiin ihan ilman kolautuksia. Lopputreenistä tehtiin sellaista "optista harhaakin" joka kieltämättä näytti aikas hurjalta. Sopivasti, kun olin lähettämässä Ukkoa esteille seuraava treenaaja tuli koiransa kanssa ovesta ja Ukko siitä vähän hämmentyi eikä sillä sarjalla heti irronnutkaan. Sari otti pari rimaa pois (tarkoituksena kuitenkin kasvattaa koiran itseluottamusta, ei murentaa sitä ja parempi varman päälle vaikka olisikin ollut vaan häiriöstä). Rimat saatiin kyllä heti laittaa takaisinkin ja Ukko teki tämänkin hurjan näköisen viritelmän tosi hienosti! Hyppytekniikka on ainakin pojalla hyvä ja se on niin tarkkaavainen ja huolellinen! :)

Tänään oli viimeiset kontaktitreenit. Ostettiin (tai siis Matti osti, mä olen köydä kuin kirkon rotta tällä hetkellä) koirille pari uutta lelua, mm. uuden wubban jossa vinku toimii. Se olikin Ukolle aivan täydellinen lelu, kun Ukko niin tykkää vingutella muutenkin. Voi sitä vingutuksen määrää tänään hallilla! :DD Ja johan alkoi tekemiseen löytyä vauhtia, kun oli palkka jolle oli oikeasti kiirekin. ;) Kehikkoa otettiin puomin ylösmenolle ja hienosti Ukko haki askeleensa. Lopulta tehtiin niinkin, että Maria hetsas wubballa ylösmenon päässä pöydällä ja vapautin Ukon siitä kontaktille, hienosti meni! Ainut heikko puoli on se, ettei Ukko ymmärrä ollenkaan "kiipee"-sanaa, jonka nyt olen ottanut käyttöön. Lähtee "vapaa"-sanasta liikkeelle, mutta melkein pysähtyy "kiipee"-sanasta, kun jää miettimään, että mitäs se tarkoitti ja saiko mennä. Siinä on kyllä koira joka haluaa tehdä varman päälle oikein! :D Mutta eiköhän se oikea käskysanakin siihen pian yhdisty. :D

Keinua Ukko meni myös kokonaisena, mutta madallettuna tosi hienosti ja vauhdikkaasti, kun wubba oli edessä. Ai että, kun oli hieno poika! :) A:n kontaktilla jotenkin en nyt itse osannut ohjata Ukkoa oikein, en tiedä mikä siinä mulla oikein oli. Ukkokin taisi olla niin kovasti eteen menossa ettei ihan olisi malttanut kontaktille koukata. Puomin alasmenoakin nyt kokeiltiin wubban kanssa ja enää ei Ukko hidastellut eli nyt ollaan selvästi löydetty oikea tatsi. :) Tästä on hyvä jatkaa, harmi vaan ettei kontaktikurssia enää pidetä Lielahdessa eikä toisaalta mulla ole mitenkään enää varaa uuteen kurssiin tähän väliin. Kuten sanoin, olen rahaton. Viimeisetkin rahat menee Jerikon kisastartteihin nyt kun vauhtiin päästiin! ;)

Mutta kun yksi päivä vapautuu agilityltä, voidaan tokoilla taas enemmän. Kirjoittelen meidän tokoedistyksestä joskus erikseen. :)

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Meidänki täytyy kaivaa Wubba tuolta kaapin pohjalta. Rudi ei siitä välittänyt, mutta Siiseli tykkä kaikenmaailman vinkuvista systeemeistä, jotta josko Wubbakin saataisiin hyötykäyttöön.