Esineruutuilua ja tottista

Lauantaina kävin tekemässä pojille esineruudun ja tottista. Ensin pieni lenkki alle ja sitten esineruutu koulun kentän lähelle melko tasaiseen paikkaan jossa pystyin näkemään hyvin koirien työskentelyn, mutta vasemmalla etureunassa oli pieni lasku ja vasemmassa takakulmassa jopa aika jyrkkä nousu. Innostuin vähän esineiden kanssa ja vein viisi esinettä ruutuun: nahkainen lompakko, pienempi keinomateriaali lompakko, my little pony, lasten sandaali (jotain vaahtomuovia tmv) ja käyttämätön koirien namipussi.

Pojat tallasi mun kanssa ruutua ja jätin samalla lopuksi esineet. Ukko ekana vuorossa ja lähetys vasemmalta. Ukko eteni vauhdikkaasti ja suoraan takakulmaan, tarkensi ja nosti nopeasti nahka lompakon. Siitä siirtyminen hieman oikealle ja uusi lähetys. Ruudun etuosassa olisi ollut pikku lompakko, mutta Ukko juoksi sen yli ja vauhdilla kaarsi taas kohti vasenta takanurkkaa. Kutsuin takas, mutta uudella lähetyksellä taas sama homma. Kävin näyttämässä Ukolle lompakon ja siitä saatiin sitten Ukolle fokus eteen. Taas siirryin oikealle ja sama homma: Ukko painaa vasempaan takanurkkaan. Lopulta lähetin Ukon ihan oikeasta reunasta ja sieltäkin juoksi kohti vasenta takakulmaa, takaisin kutsuttaessa sai matkalla hajun sandaalista ja nosti sen mulle. Samoin nousi sitten my little pony oikealta keskivaiheilta, mutta herkkupussin jouduin käydä auttamassa Ukolle.

Ukolla siis selvästi tuottaa ongelmia ne esineet numerot 2, 3 jne. Ensimmäisen esineen nostaminen jälkeen menis vaan aina samaa paikkaa tarkistamaan eikä oikein ymmärrä ettei siellä enää mitään ole. Tätä pitäis jotenkin harjoitella. En tiedä olisko sitten järkevin lähestymistapa, että ensimmäisen esineen noston jälkeen avustaja kävis viemässä/näyttämässä toisen esineen ja sitten näitä apuja taas häivytettäisiin. Tollanen ekan esineen paikkaan fiksoituminen ei nyt kuitenkaan sovi.

Sitten Jerikon vuoro, aloitin Jerikon kanssa oikealta. Jerikolla oli aivan uskomattoman hyvä draivi päällä, olis pitänyt ottaa aikaa suorituksesta, mutta kaikki 5 esinettä nousi yhdillä lähetyksillä ja tosi nopeilla tarkennuksilla varmasti alle kahteen minuuttiin. :D Ja tässä näkyi kyllä selvästi Jerikon ero Ukkoon siinä, että kun Jeriko ampui täysillä ensimmäisellä lähetyksellä, otti ilmasta hajun my little ponysta, kääntyi, tarkensi ja nosti, ja kun sitten lähetin sitten tasan samasta paikkaa uudestaan (herkkupussi takarajalla suurin piirtein samalla linjala), niin Jeriko painoi täysiä ohi ponin paikasta suoraan takarajalle ja sieltä nousi esine. Sandaalin paikkaa en ihan tarkkaan muistanut ja kun aattelin sille lähettäväni Jeriko otti niin kaukaa sivutuulesta lompakon hajun, että nostikin sen ensin. Siirryin sitten vasempaan reunan ja nousi takakulman nahkalompakko. :)

Tässä välissä paikalle sattui tulemaan pariskunta kk-collienartun kanssa, joka oli meille tuttu ja leikkikaveri pojille. Koira oli vapaana ja omistajat kysyi päästääkö vai ottaako kiinni, ja jouduin siinä sitten tietty vastaamaan heille, että älkää vielä päästänyt ja siinä Jerikokin sitten heilautti häntäänsä tyttöselle. Kuitenkin lähetin vielä viimeiselle esineelle ja häiriöt unohtui ihan täysin, täysillä taas ruutuun, nopea tarkennus ja sandaalikin nousi. Aivan upeeta! :)

Tottiksia tehtiin siis lauantaina ja tänään. Hyppyä tänään ja hyvältä näyttää. Paluuhyppy on Jerikolle huonompi ja siinä 80 cm korkeudella tulee välillä jalat vielä alle (ei kyllä joka kerta), mutta oikeestaan siitä huolimatta Jeriko hyppää aika rennon ja iloisen oloisena, ei silleen paniikkirykäise. Nyt herkästi nälkä kasvais syödessä, mutta pitää malttaa vielä hyppyttää tuota 80 cm ja matalampia, että sais vielä vähän lisää itsevarmuutta ja rentoutta tälle korkeudella ja myös paluuhypyssä olis takajalat aina rentoina.

Ukon kanssa nyt tarvii keskittyä liikkeestä seisomisen hiomiseen, on nimittäin päässyt tulemaan taas vähän valuvaksi ja pysähtymisenkin jälkeen vielä liikuttelis välillä jalkojaan. Nyt on sitten tehty tennispallon kanssa pysähtymisen nopeutta ja sitten paikallaan pysymistä. Paikallaan pysymisen vahvistaminen on kyllä helpompaa, kuin saada pysäytyksestä napakampi, mutta kyllä sekin sieltä tulee. :)

Sunnuntaina käytiin Jerikon kanssa myös Suoknuutin koulutuksessa. Tuplasylkkärissä oli mulla vääntämistä ja pientä hiomista myös putkien pakkovalsseilla, mutta sinänsä kyllä ihan kivasti meni eikä  mitään erityistä kommentoitavaa siitä. Erityisen kivaa reissussa oli hyvä seura (kiitos Hanna :) ) ja laatuaika kaksin Jerikon kanssa. Tajusin nimittäin, ettei olla käyty kaksin missään tosi pitkään aikaan. Ukolla on omat alueellisen valkun treenit joissa käydään kaksin, mutta Jerikon kaverikoirailuistakin on viime aikoina lähdetty suoraan johonkin treeneihin ja Ukko aina mukana, eikä se nyt muutenkaan ehkä ole ihan verrattavissa koko päivän agilityreissuun.. :) Jeriko selvästi nautti. Ja olihan sillä ihana Fendi seuranaan autossa. ;)

Valmistumista

Tämä viikko on ollut aika kiireinen ja tuntuu, että treenit on jäänyt vähemmälle, vaikka ihan hyvin sitä kuitenkin loppujen lopuksi on ehtinyt treenata. Itse olen kuitenkin valmistunut ja siihen liittyen on ollut järjesteltävää.

Myös pojilla on pari juttua edistymässä jollei nyt ihan valmistumassa vielä kuitenkaan. Juoksukontakteja on treenattu kolmeen otteeseen, laitan tähän vain viimeisesti treenistä pätkät. Tosi vaihtelevasti treenit kyllä menee, ei voi muuta sanoa. Mietin tässä, että onko ihan normaalia, että vaihtelee näinkin paljon. Tai yleensä saman treenin sisällä on huonoja sarjoja ja sitten aivan loistavia sarjoja, molemmilla koirilla. Viimeisessä treenissä jätin harjapumpperin pois, että  varsinkin Jeriko sais enemmän tilaa venyttää laukkaa pidemmälle harjan jälkeen eikä tarvisi suunnata askelta "ylöspäin" hypyksi harjapumpperin yli.

Jerikolla on nyt ollut vähän alastulon loikkimista. Se sitten näkyi eilisissä treeneissä siinä, että yksi sarja meni hidasteluun ja lopulta ihan täyteen 2on2offin tarjoamiseen.. Huoh. Mutta eipä mitään, seuraava sarja olikin sitten aivan loistava ja kolmannella sarjalla tein taas kääntymistä siten, että molemmin puolin oli nyt hypyn siivekkeet ohjaamassa suoraan. Itse asiassa ekalla toistolla Jeriko olis mun kääntymisestä huolimatta jatkanut täysin suoraan, mikä oli mun mielestä parempi kuin liika häiriintyminen mun sivusuunnan irtoamisesta. Loppuun vielä suorat toistot.

Ukolla on mennyt pääasiassa aivan loistavasti, ei mitään loikkimisia ja oikeastaan aina osuu kontaktille, suoritti Ukko miten tahansa. Välillä Ukko tekee hieman hitaammin, välillä tosi nopeesti. Nyt viime treenissä kuvatessa muistikortista loppui kesken tila. En nyt edes itse asiassa muista kovin hyvin, mitä tein filmin katkeamisen jälkeen, tuliko monta toistoa vielä. Mutta tuolla viimeisellä sarjalla Ukko oli jotenkin hitaamman tuntuinen, enkä sitten alkanut ottamaan käännöksiä, vaan tehtiin vaan suoraa.

Tänään käytiin Tuijan kanssa tokoilemassa/tottistelemassa. Itse tein pojille ensin harjoitushyppyä. Ukon treenin Tuija kuvas mun kännykällä, mutta akku oli niin loppu ettei sitten Jerikon treeniä lähdetty kuvaamaan. Jeriko hyppää tosi hyvin varsinkin mennessä 75 cm saakka, paluuhypyssä vähän enemmän miettii sitä ponnistuskohtaa. Menohyppynä 80 cm meni myös ihan ok.

Ukon kanssa lähdin hyppyyttämään 80 cm ja nostin siitä 90 ja sitten 1m. Ai että kun Ukko hyppää kauniisti ja vaivattomasti, tota on kyllä ilo katsella! Ihana nähdä, kun on treenattu maltilla eikä Ukolle ole koskaan sattunut mitään, niin Ukko hyppää todella rennosti ja kauniisti. Ukon ei tarvi kyllä yhtään ponnistellakaan tuota hyppyä varten, mikä sitten taas liittyy Ukon rakenteeseen.

Jatkossa kuitenkin edelleen maltilla treenataan vähintään 1,05 metriin saakka hajoavalla esteellä ja vasta sitten kun olen varma, että Ukko pystyy aina ylittämään metrisen ilman haavereita, pistän sen hyppäämään kiinteää. Tällä haluan varmistaa, ettei Ukko joudu kokemattomuuden vuoksi kokemaan haaveria tuon metrisen kanssa ja sillä suojaan Ukkoa sekä fyysisiltä että psyykkisiltä kolauksilta.

Jerikon kanssa joudun tavallaan tyytymään vähän vähempään. Yhtä kaunista hyppyä Jeriko tulee tuskin koskaan suorittamaan metrisellä, koska sillä on liikaa ikäviä kokemuksia umpiesteeltä, joita ei voi täysin muistista pyyhkiäkään. Tavoitteena olisi kuitenkin saada Jeriko hyppäämään metrinen vähintäänkin kohtuullisen luottavaisin mielin ja haluaisin Jerikonkin kanssa edetä 1,05 metrin korkuiseen harjoitusesteeseen ennen kiinteän ottamista. Virheettömyys kiinteällä esteellä on Jerikon kanssa erityisen tärkeää, koska pelkään, että pienikin kolaus voi palauttaa Jerikon taas lähtöruutuun eli tilanteeseen toissasyksyisen pahan kaatumisen jälkeen... Eli maltilla mennään, mutta toisaalta päämäärätietoisesti kohti tulevan kesän kisoja...

Hyviä ja ei-niin-hyviä treenejä

Eilen oli alueellisen valmennuksen treenit SDP:llä. Odotin treenejä innolla, kun Ukon kanssa on kulkenut viime aikoina niin hyvin. Toisin kävi kuitenkin nyt. Rata oli aika haastava kuten yleensäkin, mutta sitten vastaan tuli hieman yllättäviäkin ongelmia eikä missään vaiheessa päästy oikein kunnolla vauhtiin.. Tai yksi suora vedettiin läpi kerrasta aika sujuvasti, mutta muuten oli koko ajan takkuamista ja oma mieliala laski. :( Kökkö.

Agilitytreenien jälkeen käytiin Darjan ja Ilon kanssa tokoilemassa. Ilo on kyllä kiva poika ja todella iso! :D Mutta pojilla oli hauskaa kaahata keskenään kilpaa. :) Siis lenkillä ennen treenejä. Itse treenit meni tosi kivasti. Ukon kanssa otin tottis/bh-kaavion seuraamista aika lailla kokonaisuutena ja hitsi sen vire kantoi hienosti kokonaan läpi. :) Liikkeestä istuminenkin alkaa toimimaan koko ajan paremmin. Siinä namilla palkkaaminen on selvästi se paras ratkaisu, silloin pylly laskeutuu tosi nopeesti maahan. :) Luoksetulo on yleensä ollut nopeempi, oliskohan tässä Ukko ollut jo vähän väsähtänyt päivän touhuista tai sitten hämääntynyt siitä kun pimee alkoi jo laskea.. Noudossa sama juttu, tai ensimmäisellä toistolla vähän vielä huonompi, kun ei meinannut erottaa ensin kapulaa ollenkaan varjoista, mutta siitä ei voi koiraa syyttää. :D Vielä otettiin vähän hyppyä ja ei voi muuta taaskaan sanoa, että ai että kun Ukko hyppää kauniisti! Aivan uusi alusta hypätä nyt tuota hyppyä, mutta 90 cm ylitti todella kauniisti ja kevyesti. Metrisessä tuli pari riman tiputusta, mutta tää oli tosiaan eka kerta ulkona ylipäätään ja hämäräkin jo vähän oli, että en ole kyllä Ukon kanssa yhtään huolissani tosta hypystä. Täytyy ottaa videolle joku kerta. :)

Jerikolla kans kiva meininki, seuraamisessa korkea vire ja nyt oli vähän jo siinä ja siinä, että pitäiskö huomauttaa kun hengitys oli niin äänekästä. Kerran vähän huomautinkin ja Jeriko sitten pidätteli vähän paremmin. ;) Mua ei kuitenkaan toi "äänekäs hengitys" haittaa, korkeaa virettä mä haenkin. Nyt meni pitkän suoran päässä täyskäännöskin tosi hienosti ja muutenkin Jerikon kanssa myös tottiskaavio kivasti. Luoksetulossa ja noudoissa Jerikolla tosi hieno voima ja vire taas kerran, tykkään. :) Jerikolle myös muutamat hypyt. Jerikon kohdalla alkoi olla jo oikeasti pimeää ja lampun valossa hyppyytin, mutta ihmeen hyvin Jeriko kyllä teki siihen nähden. Hyppynouto 60 cm ensin alle ja se oli hieno. Lelun kanssa 70 cm hienosti ojentui takajalat ja itse asiassa otin nyt sen 80 cm myös ja Jeriko ylitti senkin itse asiassa aikas hyvin olosuhteisiin nähden. Ei ojentunut takajalat, mutta ei ollut mikään paniikkirepäisykään. Hyvältä alkaa näyttään. :)

Nyt tarvii vaan ottaa säännöllisesti hyppyä ulkona eri kentillä. Ukon kanssahan se metrinen tulee varmaksi ja valmiiksi tosi nopeesti, mutta en kyllä meinaa laittaa Ukkoa hyppäämään kiinteää metristä, ennenkuin se hyppää varmasti hipaisematta joka kerta ton harjoitusesteen 1,05 m tai 1,10 m. Ukon kanssa ei nyt riskeerata sen suhteen, että voisi tulla loukkaantumisia, sen enempää fyysisiä kuin henkisiäkään. Samoin kyllä Jerikon kanssa edetään, että 1,05 tavoitteena, mutta Jerikon kanssa sinne on vielä matkaa.

Tänään käytiin tekemässä juoksu-A -treeni. Kyllä tää on vaan sellanen oppimismatka itselle, ettei tule koirille liian helppoa tästä. :D Jerikon kanssa eka sarja aika surkee. Pari loikkausta alastulolta tuli, mutta onneksi huomasin sentän nämä. Monta toistoa meni ennen kuin tajusin siirtää etupumpperia lähemmäksi, jotenkin en vaan nähnyt sitä, että Jeriko otti askeleen juuri ylösmenon ja pumpperin väliin. Sitten kun tän tajusin korjata, niin Jerikolla meni tosi kivasti. Otin omaa liikehäiriötä mukaan ja Jerikoa ei tuntunut juurikaan häiritsevän. Loppuun sitten vielä ihan paikoiltaan ohjaukset, että tulee varmasti onnistuneet viimeiseksi. Kun nyt sitten noi pumpperin paikat olis jo ensi treenissä kohdillaan heti alusta asti, niin kyllä tästä sitten edistytäänkin.. :D

Ukko teki tosi hienosti alusti asti. Ukolle etupumpperin sopiva paikka on noin 15 cm kauempana kuin Jerikolla, selvästi pidemmällä laukalla tulee ja heti alkoi tulemaan hyviä toistoja Ukon kanssa. :) Ukolle mun liike on selvästi pahempi häiriö ja yhden kerran tarjosi ihan tosissaan 2on2offia. Otin sitten Ukolle enemmän ihan paikaltaan ja lopuksi ihan hitaasti kävelin rinnalla. Tästäkin Ukko hieman hidastui aluksi, mutta näinhän se aina koulutuksessa on: uuden elementin lisääminen saattaa heikentää aluksi suoritusta, mutta kun toistaa samalla pienellä häiriötasolla ja koira tottuu siihen, niin vanhan suoritustaso palautuu. Ja niinhän Ukko tekikin sitten ihan hienoa suoritusta myös mun pienessä häiriöliikkeessä. :)

Ukko tykittää

Nyt on kyllä jokainen treeni Ukon kanssa edellistään parempi! :) Ukko tuntuu nostattavan vauhtia ja fiilistä ihan koko ajan. Keskiviikkona Ylökkin vuorolla Ukko meni puomin jo niin nopeesti, etten mukana pysynyt. Tosin sitten se pysähtyminenkin vähän lipsahti, mutta täysin oikee suunta! :) Muutenkin radalla Ukolla on joka kertaa aina vaan parempi meininki treeneissä, hitsi kun oon tyytyväinen! :)

Tänään tehtiin wuffin hallilla juoksu-A:ta ja siinäkin Ukko selvästi on kehittynyt. Ihan raa'asti jätin nyt huonommat palkkaamatta ja Ukko paransi menoaan koko ajan, viimeisen sarjan toistot oli jo todella vauhdikkaita ja hyviä! :) Nyt vaan pitää pumppereita vähän säädellä, kun nopeemmassa vauhdissa ja pidemmällä laukka-askeleella ei oo ihan sopivat paikat. Ylösmenon edessä olevaa pumpperia siis kauemmaksi ylösmenosta ja alastulon pumpperia alemmaksi. Osalla toistoista alastulon pumpperi oli ihan ok kohdassa, mutta välillä tuli jätettyä liian ylös. Tästä tää lähtee. :)

Jeriko tuntui nyt Ukon rinnalla jotenkin hitaalta ja sillä tuli hassuja jarrutuksia ja ylimääräisiä askelia osaan toistoista. Osa toistoista oli kyllä videolta katsottuna tosi hyviä ja olin vähän liian kriittinen Jerikon suoritusten suhteen. Onneksi Jeriko kestää hyvin palkkaamattomuutta ja parantaa vaan menoaan, niin ei siitä mitään haittaa ollut, että viilas sen kanssa pilkkua ehkä vähän liikaakin.. :D Nyt täytyy kuitenkin olla tarkkana noiden pumppereiden kanssa, koska Jerikolla selvästi lyhyempi laukka-askel kuin Ukolla, ylösmenon pumpperi Jerikolla oli nyt hyvässä kohtaa eikä Jerikolle voi kauemmaksi laittaa, mutta alastulon pumpperia siirtämällä alemmaksi täytyisi houkutella Jerikoa vähän venyttämään alastulolla. Eli pitää muistaa molemmille pojille omat paikat pumppereille ja vaihtaa aina välissä. Miten musta tuntuu, että en välttämättä tule muistamaan tätä ihan joka kerta...? ;D Oon muutenkin vähän meinannut unohdella aiempia havaintoja näiden treenien suhteen... :D

Miten sitä aina sortuu samoihin virheisiin?

Juuri eilen kirjoitin, että pitää jatkossa seistä vielä paikoillaan kontaktiharjoituksissa, kun mun liike on liian suuri häiriö. Ja mitä mä nyt silti menin tekemään? Liikuin ja juoksin tietenkin! Enkä edes kunnolla tiedostanut asiaa, kuin vasta ihan lopuksi Ukon kanssa tajusin, että "hei, sun piti seistä paikallas" ja heti alkoikin tulemaan selvästi parempaa suoritusta. Tein myös Ukolle taas aivan liikaa toistoja ensimmäisellä sarjalla. Se on kyllä mun perisynti. :D Mutta Ukko meni kyllä tosi kivasti ja kaksi viimeistä toistoa on jo melkein nappisuoritukset, tosi tyytyväinen olin! :)

Jerikon kanssa tein taas vähemmän toistoja, hyvä että edes toisen kanssa tajuaa. Mutta yhtä lailla sitten Jerikon kanssa juoksentelin valtaosassa toistoja vaikkei pitänyt! Mulla pitäis olla joku vahtimassa koko ajan mun tekemisiä.. ;) Jeriko meni ihan kivasti, mutta pitäis kyllä edelleen malttaa seistä eikä lähteä ahnehtimaan, koska Jerikonkin suoritukset selvästi häiriöstä vielä huononee.

Pienen hengähdyksen jälkeen tehtiin vielä keppejä, kun aattelin että olis hyvä niitäkin ottaa pojille pitkästä aikaa. Ja kun kamera oli mukana, niin otettiin vähän videota ja kuvaakin. ;) Ukolle selvästi tekis hyvää, kun muistais ja hetis tehdä useemmin keppitreeniäkin, kun keppien alkupäässä rytmistä kiinni saaminen vei hetken aikaa.

Viikon päivityspläjäys vol2

Ihan ensimmäisenä täytyy ihmetellä tilastollisesti yllättävää seikkaa. Nimittäin sitä, että tämän blogin lukemistilastoissa helmikuussa kirjoittamani "Viikon päivityspläjäys" on noussut jostain mulle selittämättömästä syystä ylivoimaiseksi ykköseksi. Tuota päivitystä on luettu tällä viikollakin 60 kertaa ja koko blogihistoriassa se on ylivoimainen tilastoykkönen 776:lla luentakerralla (seuraavaksi tullutta tekstiä luettu 286 kertaa)! Siis kertokaa nyt joku, miksi tuo mun mielestä vähän turhanpäiväinenkin tylsä nimensä mukainen päivityspläjäys kiinnostaa niin paljon ihmisiä? :D

No, sitten tämän viikon omaa päivityspläjäystä. Kontakteja ollaan nyt tehty pari kertaa lisää, yhteensä 11 treenikertaa siis alla. Hieman vaihtelevasti on mennyt, mikä on kai tämän harjoitteen kanssa aika luonnollistakin. Välillä varsinkin Ukolla meinaa mennä alastulo jarrutteluksi ja huomasin, että erityisesti mun liike on liian suuri häiriö vielä Ukolle ja alkaa sen vuoksi hidastelemaan. Jerikolle tein jo vähän persjättöjä A:lla, mutta taisin vähän turhan paljon ahnehtia vaikka menikin ihan hyvin. Jatketaan siis Jerikonkin kanssa kuitenkin edelleen suoralla ja niin, että itse olen paikallani, ja vasta kun suoritukset toistuu samanlaisina kerrasta toiseen, niin lisätään häiriötä mun liikkeen ja ohjauksen osalta ja sitten otetaan kääntymisetkin harjoituksen alle. Toistaiseksi kuitenkin vielä suoraan. ;)

Jerikolla menee juoksu-A kaiken kaikkiaan aikas kivasti. Tänään Jeriko tarjos itse asiassa pelkästään oikeaa askellusta eikä jarrutellut, vaikka ekasta toistosta livenä luulin näkeväni, että otti jarrutusaskelia enkä sitten kehunut siitä ollenkaan. Jeriko sitten vaan paransi, joten ei siinä suurempaa vahinkoa. Pieni vahinko sattui toisen sarjan ekalla toistolla, kun ilmeisesti valon ja varjon raja hämäs Jerikoa ja astui osittain maassa olevan pumpperin päälle ja törmäs aika ilkeestä A:han. Huomasin kyllä haaverin äänestä heti, mutta pistin vaan Jerikon putkeen niin kuin ei olis mitään ja tarkastin sitten tilanteen. Onneksi mitään ei sattunut eikä Jerikokaan ollut tästä moksiskaan. :) Hyvältä näyttää siis, mutta tehdään vielä pelkkää suoraa A:ta ilman ohjauksia ainakin toinen treeni. :)

Ukon kanssa joutui nyt aika paljon keskittymään siihen alastulon vauhtiin, kun meinas jarruttelua tulla vähän koko ajan. Ensimmäisellä toistolla harjan pumpperi vähän yllätti Ukon, toisella toistolla Ukko astui sen päälle ihan kunnolla. Muuten kaksi ekaa toistoa olis ollut vauhdikkaimmat. Jotenkin Ukon suoritusten laadun tunnistaminen kesken treenin on vielä vaikeampaa kuin Jerikon, en tiedä mistä se johtuu. Nyt vasta videoita katsoessa näen, että maassa oleva pumpperi on liian lähellä (taisi siirtyä vahingossa Jerikon haaverin jälkeen lähemmäksi) jotta Ukko saisi ylösmenolle paremman rytmin, ja alastulon pumpperi pitäis olla alempana, että Ukko venyttäisi askeltaan sen yli. Viimeisellä sarjalla pidin lelun treenitaskussa ja lähetin suoraan aina putkeen ja sillä saatiin Ukolle enemmän fokusta eteen. Ei siis enää palkkaa kädessä yksin treenatessa, vaan aina jonkun putken kautta tmv, että on se katse eteen. :) Tästä jatketaan.

Ollaan myös paimenneltu. Eilen oli Kotikoskien tilalla epäviralliset paimennuskisat, joihin sitten lähdettiin. Koko päivähän siellä sitten vierähti eikä omat tulokset olleet kovin kummoisia, mutta kiva porukka helpotti harmistusta. :D Oltiin tosiaan Jerikon kanssa tolpalla ennen omia suorituksia ja täämeni ihan kivasti, meillä oli toimiva ja hyvä varikkotiimi ja saatiin lampaat nätisti ja rauhallisesti paikoilleen. Jeriko oli sitten ensin suoritusvuorossa eikä kovin hyvin mennyt. Jeriko oli jotenkin ihan pihalla, ei kai oikein hahmottanut missä lampaat on ja lähti tosi suppeelle kaarelle. Olis tässä kohtaa pitänyt tehdä jo jotain, mutta jotenkin en osannut reagoida. Jerikon kaari supistui loppua kohden entisestään ja kun lampaat "löytyi" oli Jeriko jo melkein niiden edessä ja meinas leikata linjan. Tässä kohtaa mäkin heräsin, pysäytin ja käskin uudelleen kaarelle, Jeriko kuunteli hyvin. Mutta lampaat näki tässä seisahduksessa tilaisuutensa ja otti hatkat lähtövarikolle. Oltais voitu kuljettaa lampaat lähtövarikolta poistovarikolle, mutta eihän niitä saatu kolmen varikkokoirankaan voimin irti lähtövarikosta, joten sitten lopulta annoin Jerikon puskea vielä viimeisen niskoittelevan lampaan sisälle ja siinä oli meidän hommat.. Jessus. Jälkipohdintaa vielä sen verran, että mietin oliko Jeriko jotenkin silleen pihalla sen vuoksi, että oli ollut tolpalla siinä just aiemmin ja itse asiassa hakukaarella päätyi aika lailla samaan paikkaan missä oltiin seisoskeltu tolpalla ennne kuin sitten pysäytin ja käskin uudelleen kaarelle (Jeriko otti käskyn kyllä kaukaa hyvin ja lähti ihan kivan pulleellekin flänkille vielä). Luulen, että tällä oli jotain tekemistä asian kanssa, koska Jeriko suoriutui niin pahasti alle oman tasonsa...

Sitten koiran vaihto ja Ukko kehiin. Menin puoleen väliin auttamaan ja Ukko lähti ihan kivalle hakukaarelle. Ihan loppukaaresta Ukko tais vähän meinata liikaa silmäillä lampaita, mutta jatkoi kaaren loppuun kun annoin uuden käskyn ja meni maahan heti yhdellä käskyllä. Nostokin näytti lähtevän hyvin käyntiin, mutta sieltä käännähti yksi lammas vastaan ja jotenkin vähän säikäytti Ukon, ja sitten vaan röyhkeesti juoksi ohi eikä Ukko mahtanut sille mitään. Mietin, että olkoon, menkoon se yksi munapää ja pidetään nää loput kolme, mutta sekunnin murto-osan Ukko tuntui ajattelevan taakse karannutta lammasta ja siinä oli riittävän tilaisuus kolmelle muulle ottaa myös hatkat. Ukon puolesta sanon sen, että hyvin Ukko yritti juosta näitä pysäyttämään eikä mennyt kuppi nurin tai tullut mitään puremisia. Näitäkään lampaita ei meinattu saada varikosta irti, mutta onneksi lopulta Iikka sai ne ajettua sen verran kauemmaksi aitauksesta, että sitten saatiin Ukon kanssa ajettua ne poistovarikolle. Harmitti kyllä, kun Ukko yritti niin parhaansa ja tolla fiiliksellä olis tullut kivaa rataa..

Tänään käytiin tekemässä "palauttava paimennustreeni". Jerikolle ekalla kierroksella pillikäskyjen opettelua eli oikean suuntakäskyn vahvistamista. Vähän myös viheltelin vasenta ja olen kyllä yllätyksekseni huomannut, että kun sitä on alkanut viheltelemään niin yhtäkkiä se tuleekin melkein luonnostaan! :D Toisella kierroksella Jerikolla vähän ohjausta niin, että olin aidan ulkopuolella ja sitten jakoa, mikä noilla lampailla on kyllä harvinaisen haastavaa, kun ne on tavallaan samaan aikaan sekä ihmiseen tukeutuvia ja sitten toisaalta herkästi juoksevia. Jos ne ei tulis ihmiseen kiinni ja sais ite niitä vähän painostettua, niin olis helpompi. Pakko oli ottaa aitaa vasten, kun en sitä oikein muuten saanut toimimaan.

Ukolle pillikäskytystä ajoon ja maahanmenoon. Tehtiin melko paljon poispäinajoa, kun siinä nyt tuntuu Ukolla jäävän silmä niin pahasti kiinni. Loppua kohden alkoi selvästi helpottamaan. Lopuksi vielä ihan jaon alkeita, kerran itse asiassa tuli tehtyäkin oikee jako, mutta tässä on tosi vaikee saada tuota Ukon silmää irtoamaan lampaista. Toisaalta hyvä harjoitus siinäkin mielessä, että Ukko sitten vaan puskin lampaita kohti ja niiden väliin, kun sen sain lopulta kutsuttua. Hitaasti se tuli, mutta tuli kuitenkin. :D

Sitten viimeinen laji tältä erää eli tottis. Käytiin Hiltulan Hannan kanssa tänään tottistelemassa ja ammuttiin. Ja kivi tippui sydämeltä, kun Ukko ei reagoinut mitenkään. :) Lähdettiin varman päälle tekemään eli mä Ukon kanssa kentän päässä ja leikittelin samalla, kun Hanna ampui. Tuntui, että Ukko ei edes kuullut ja tulin sitten vähitellen lähemmäksi niin, että Hanna ampui yhteensä 5 tai 6 laukausta ja viimeisen kohdalla oltiin noin 30-40 metrin päässä eikä Ukko edelleenkään tuntunut kuulevankaan, leikki vapautuneesti ja syöksyi normaalisti heitetyn lelun perään vaikka heitin kohti Hannaakin. :) Päätin kuitenkin tähän jo lopettaa, eihän tarkoitus ole etsiä Ukon reaktiota, vaan olla tyytyväinen, kun se EI reagoi! :D Eli pk-jälkeä ei haudata mihinkään, vaan pikku hiljaa tehdään laukauksista arkipäivää ja varmasti saadaan tottis toimimaan. :)

Muuten tottiksissa ei erityistä. Ukolla tein seuraamista, liikkeestä istumista, luoksetulon, tasamaanoudon ja vinoestettä muutaman toiston. Lopuksi eteenmeno joka oli nyt aika hieno, näytti ensin että meinaa lähteä vinoon kun kenttä oli niin pitkä, mutta Ukko itse oikaisi linjansa ja jatkoi suoraan perälle saakka. :)

Jerikolle myös seuraamista ja käännöksiä. Oma askellus täyskäännöksissä on avainasemassa sujuvan käännöksen tekemiseksi, mutta ei Jeriko vaan millään käytä takaosaansa niin kuin Ukko. ;) Ihan hienoa seuraamista kuitenkin. Sitten vielä Jerikolle luoksetulo suoraan palkalle jalkojen välistä ja tasamaanouto samalla ajatuksella, yhdessä vietiin kapula. Harjoitushypyllä (n. 60 cm) kolme noutoa, alkuun Jeriko arpoi taas ponnistuspaikkaa eikä takajalat ihan ojentuneet, mutta sitten alkoi näyttämään jo paremmalta. On tässä kyllä työmaatakin. Vinoesteellä Jerikolle ensin aivopieru ja kiersi takas tullessa, en vaan palkannut ja uusi suoritus niin Jeriko itse korjas ja varmasti meno ja paluu. :)

Tästä taas jatketaan. Erityisen iloinen tän viikon treeneissä olen Jerikon edistymiseen A:lla ja Ukon laukauksiin reagoimattomuuteen. :)

Sinnikkyys palkitaan

Tänään töistä kotiin ajellessa katseli tällaista maasto ja tuli ihan vastustamaton halu päästä tekemään jälkeä koirille!

Voi että kuinka mä nykyään tykkäänkin jäljen teosta vaikka aiemmin se oli sellaista "pakkopullaa" välillä. Johtuu varmaan siitä, että on niin himskatin pätevät jälkikoirat. ;)

Olin eilen vihdoin saanut kaapelikourut a.k.a pumpperit. Toimitus ei sujunut ihan niin kuin piti ja jouduin lopulta itse hakemaan ne jostain lajittelukeskuksesta, mutta pääasia että sain ne. Kävin siis ensin tallaamassa jäljet Kultatien varteen Ylöjärvelle ja sitten Pinotielle hallille.

Pumppereiden paikkojen kanssa oli vähän hakemista ja osaa asioista en huomannut kuin vasta videolta katsoessa. Joka tapauksessa opin, että ylösmenon edessä oleva pumpperi pitää olla riittävän lähellä, muuten koirat ottaa askeleen siihen väliin ja hyppää kontaktin yli. Tosin Jeriko alkoi toistojen myötä korjaamaan tätäkin. Toinen asia oli alastulon pumpperin paikka. Sen pitää olla riittävän alhaalla ettei sen ja kontaktialueen väliin mahdu askelta, mutta ei kuitenkaan niin alhaalla ettei houkuttele hyppäämään suoraan maahan sen jälkeen. Luulen, että sen ihanteellinen paikka on kontaktista nähden toinen piena ylöspäin.. Joka tapauksessa molemmilla suoritus parantui toisto toistolta ja viimeiset toistot oli jo tosi hyviä, Jerikolla suorastaan nappisuoritus! :) Nyt sitten vaan mietin, että teenkö Jerikolle enää tota matalaa, kun menee noin hyvin vai siirrytäänkö kisakorkuiselle pumpperien kanssa..? Ukon kanssa kyllä varmaan on syytä vielä ainakin yksi treeni jatkaa tolla matalalla, että tulee vielä lisää varmuutta. :)

Jerikolle tein myös puomitreeniä, kun A:lla säästyttiin niin vähillä toistoilla. Ehkä silti oli vähän tyhmä ottaa samassa treenissä kahta eri kontaktia, enpä tiedä.. Joka tapauksessa Jerikolla meinas vähän olla sitä, että varastais kontaktilta, ennakoi vapautusta kun on niin pitkään päässyt välittömästi lähtemään. Saatiin kuitenkin viimeiseksi hieno suoritus eikä vauhti kärsinyt kauheesti. Vähän tuntui, että Jeriko oli sen verran väsähtänyt, ettei ihan täysiä jaksanut paahtaa...

Sitten pienet jäähdyttelykävelyt ja sen jälkeen jälkimaastoille. Ukko ajoi ensin oman jälkensä, joka oli 450 metriä pitkä, neljä keppiä, vanheni n. 1,5 tuntia. Jana lähti loivassa rinteessä ylämäkeen vasemmalle. Ukolla oli aivan liikaa kierroksia ja vauhtia alkuun, juoksi vaan menemään metsässä ja näytti pitkään siltä, ettei se edes ole tekemässä mitään. Ensimmäinen keppi jäi sitten löytymättä, mutta olin ihan hiljaa ja kun Ukko lähti menemään jonnekin suuntaan, niin lähdin vaan perään ja niinhän se oli, että Ukko rauhoittui jäljestämään nätisti ja heti pian sai tästä työskentelystä palkan, kun toinen keppi löytyi. :) Kolmas ja neljäs keppi löytyi myös hienosti, yksi polun ylitys ja yksi vilkkaan pururadan ylitys (josta tallatessa meni ainakin yksi mies joka puheiden perusteella oli tulossa samaa reittiä takaisin sekä todennäköisesti hallilta jäähdyttelemään tullut tolleri Tykki ja omistajansa Minna ja hänen miesystävä, trafiikkia oli siis ollut). Pururadan ylitys sujui kuin vanhalta tekijältä, tikkusuorasti vaan yli eikä Ukkoa näyttänyt harhajäljet yhtään edes mietityttävän. :D Yhden kulman Ukko otti täydellisesti suoraan kääntyen. Hienoa työskentelyä siis Ukolta, ei voi muuta sanoa. :)

Sitten Jerikon jälki, joka oli pituudeltaan noin 800 metriä, viisi keppiä ja vanheni reilu kaksi tuntia. Jerikon jälki oli harjun toisella puolella, ilmansuunnasta en osaa sanoa, mutta jos pitäis veikata niin sanoisin pohjoispuolella, koska siellä oli paljon enemmän lumilaikkuja ja maa märempää. Oliko sitten märät mätänevät lehdet vai mikä teki, mutta Jerikolla oli selvästi vaikeuksia heti alusta lähtien. Nosti ensin takajäljen, lähti sitten harhailemaan vähän minne sattuu. Toisella lähetyksellä nosti kyllä jäljen oikeaan suuntaan ja lähti hyvin jäljestämään, mutta selvästi tuotti Jerikolle vaikeuksia suorittaa kulmat tai edes seurata jälkeä. Jeriko tarkisteli paljon ja välillä työnsi nenänsä aivan maahan kiinni ja nuuskutteli syvään, ihan niin kuin olisi ollut vaikea haistaa. Melkein olisin luullut, että Jerikolla olisi nenäpunkki, mutta ei ole kyllä ollut mitään oireita. Varmistellen ja hitaasti edettiin, mutta keppi toisensa jälkeen nousi.

Neljännen ja viidennen kepin välissä maasto oli erityisen kosteaa, epätasaista ja ryteikköistä, sekä siellä näkyi ainakin yhdet muut kuin mun tallaamat jäljet. Tässä kohtaa Jeriko tarkisteli ja selvitteli yhteensä varmaan ainakin 20 minuuttia, en kelloa katsonut, mutta todella pitkään. Moni olisi varmaan lopettanut ja kävellyt lähimmälle tielle. Itsekin olisin ehkä pari vuotta sitten täynnä pyhää raivoa painellut metsästä pois. Nyt näin koko ajan kuinka Jeriko teki täysillä töitä ja parhaansa, yritti ja yritti, kertaakaan hermostumatta, keskittyen koko ajan selvittämään kinkkisen pulman. Löysi jäljen, yritti seurata ja sitten iski taas epävarmuus jatkosta. Sitten vaan seisoin ja odotin, lähtin perään, kun Jeriko eteni varmemman näköisenä ja pysähdyin taas, kun tuli tarkistelutauko. Tiesin, että viimeinen keppi on lähellä ja halusin antaa Jerikon oikeasti löytää sen uurastuksensa päätteeksi, muuten Jerikolle jäisi viimeiseksi mieleen epäonnistuminen. Luotin siihen, että Jeriko löytää viimeisenkin kepin.

Ja niinhän se lopulta löysikin! En olisi voinut enempää hihkua ja kehua. Tai ehkä olisin voinut vielä heittäytyä mättäälle selälleni kiljumaan onnesta, mutta jos sitä ei lasketa, niin aika moista elämää pidin! :D Yhteensä aikaa jäljellä meni varmaan 30-40 minuuttia, en osaa sanoa varmaksi mutta ei tosiaan kisa-aikaan olisi ehtinyt jälkeä suorittamaan. Jälki oli niin vaikea ja kesti niin pitkään, että olin itsekin ihan henkisesti väsähtänyt sen jälkeen, en tiedä olinko enemmän Jerikon puolesta vai siitä, kun itse niin jännitin ja tsemppasin Jerikoa (pääosin hiljaa päässäni, mutta välillä ääneen kehaisten hyvästä työskentelystä). :D Olen kuitenkin äärettömän tyytyväinen Jerikon sinnikkyyteen ja siihen kuinka se hermostumatta ilman palkkaa työskenteli hyvin pitkään, selvitti koko jäljen ja vielä nostaen jokaisen kepin mulle hienosti. On se vaan aikamoinen jälkikoira.
On noi molemmat aika mainioita. :))

Mitä on koiran hyvä elämä?

Katoin tänään sivusilmällä koneella istuessa neloselta Koiralle koti -ohjelmaa ja niskakarvat nousi ihan pystyyn. Mietin, onko vika mussa, kun mun mielestä selvistä selkäydinahtauman oireista kärsivä buldoggi-mix tai pahoista ihoinfektioista kärsinyt karvaton pikkukoira joka ei saanut silmiään kiinni eivät olleet söpöjä tai ne "ymmärtäväiset ihmiset" jotka tarjosivat uudet kodit eivät olleet hyväntekijöitä.

Enemmän säälitti kyseiset koirat ja niiden kohtalo. Buldoggi-mixin "ymmärtäväisen" uuden emännän mielestä oli hassua kuinka koira käveli kuin juopunut ja kaatuili välillään, kun takajalat petti alta. Sitä oli kuulemma hauska seurata. Ja kun alaleukakin oli yläleukaa pidempi, niin hänen mielestään oli hassua kuinka koira näytti Gremliniltä. Niin söpö ja suloinen kokonaisuus uuden "ymmärtäväisen" omistajan mielestä, että häntä ei haitannut edes ulosteen pidätyskyvyttömyys. Ja mä mietin koko ajan, kuinka kovissa tuskissaan koiran on täytynyt olla noiden oireiden perusteella ja kuinka mielestäni olisi koiraa kohtaan ollut armollisempaa lopettaa sen kärsimys.

Toisella mua järkyttäneellä tapauksella oli ollut niin paha ihoinfektio, että siltä oli lähes kaikki karva lähtenyt ja sen vartalolla ja erityisesti kasvoissa oli rupia ja silmäluomet arpeutuneet pienemmiksi niin, ettei se pystynyt sulkemaan silmiään kokonaan ja yläluomet kääntyi ulospäin. Tämäkin koira sai uuden "erityistarpeita ymmärtävän kodin", valtaosa turkista kasvoi takaisin, mutta silmäluomet olivat ennallaan ja silmät vaativat päivittäin tippojen laittamista silmiä suojaamaan.

Siinä missä ensimmäinen tapaus herätti mussa todella vahvan tunteen, että koira kärsii aivan liikaa ja se pitäisi päästää kärsimyksistään, tämä oli vähän kinkkisempi. Koira varmasti kärsii silmäluomistaan ja mielestäni silmäluomille olisi pitänyt yrittää tehdä jotain leikkaamalla. Ehkä niitä olisi pystynyt muokkaamaan siten, että silmäluomet pystyisivät sulkeutumaan.. Tällainen operaatio olisi saattanut mielestäni merkittävästi parantaa koiran elämänlaatua ja tehdä siitä todella elämisen arvoista, toki sellainen (jos ylipäätään olisi mahdollista) maksaisi paljon. Mutta uudet "ymmärtäväiset omistajat" taisivat ennemminkin tykätä tästä erikoisesta ulkonäöstä, kun yläluomet on kääntyneet ulospäin. Saavatpahan tuntea itsensä aina koiraansa katsoessaan vielä suuremmiksi hyväntekijöiksi, kun "pelastivat" koiran. Mutta onko se pelastamista jos koira elää niin, ettei saa silmiään suljettua ja ainut helpotus on omistajien laittamat silmätipat? Koitapa itse pakottaa silmäluomet auki vaikka tunnin ajaksi. Sidekalvo ja sarveiskalvo kuivuvat hyvin nopeasti, mikä aiheuttaa kirvelyä, kipua ja näön sumenemista.

Välillä sitä tulee mieleen myös väistämättömästi joskus eteen tuleva omista koirista (tai kissoista) luopuminen. Itse en ole siis koskaan tällaista raskasta päätöstä joutunut tekemään, koska Jeriko on minun ensimmäinen oma koira ja Lulu ja Lalli ensimmäiset omat lemmikit. Koiramme -lehdessä oli juuri juttu vanhoista koirista, jossa chihu-kasvattaja kertoi omista pitkäikäisistä koiristaan ja siitä millaisessa kunnossa ne elivät viimeisinä vuosinaan. Haluaisin olla armollinen rakkaita perheenjäseniäni kohtaan, mutta en myöskään luopua niistä ennen aikojaan sen vuoksi, etten itse jaksaisi huolehtia vanhasta koirasta. Jotenkin sitä toivoisi, ettei joutuisi koskaan päättämään, milloin toisen elävän olennon elämä ei ole enää elämisen arvoista. Kuitenkin koiransa ei halua joutuvan kärsimään turhaan ja eutanasia on mielestäni ainut oikea ratkaisu, kun koira sairastuu esimerkiksi syöpätautiin, joka tulee viemään hengen ja tuottamaan myös paljon kipua ja muita oireita. Myöskin tilanteet joissa eläimen kipua ei voida kohtuudella helpottaa ja kivun aiheuttaa jokin tila joka ei tule helpottamaan, on sellaisia jolloin ei kärsimystä voisi enää pitkittää.

Mutta mihin vedetään raja? Pitääkö eläin lopettaa jos se on kuuro tai sokea? Jos se liikkuu hitaasti/huonosti eikä pysy enää muiden tahdissa? Jos se ei enää kykene tekemään työtä jota se on tottunut tekemään? Entä jos vanhan koiran oloa voisi parantaa/kipuja voisi helpottaa jollain leikkauksella, onko se perusteltua? Entä jos eläimellä on lieviä kipuja, mutta se pärjää esim. kipulääkkeellä ja selvästi on vielä tyytyväinen? Mistä eläimen tyytyväisyyden näkee?

Onneksi näitä ei todella tarvitse omalla kohtaa miettiä nyt eikä toivottavasti vielä kymmeneen vuoteen. On niin helppo sanoa, että tuo koira kärsii liikaa, se pitäisi lopettaa. Välillä minusta tuntuu, että näin sanotaan/ajatellaan liiankin helposti, aivan kuin päätös toisen elämän päättämisestä olisi jotenkin yksinkertainen ja helppo. Tilanne olisi kuitenkin aivan eri kun kyseessä olisi oma rakas koira tai kissa. Kuitenkin itsestäni ajattelen, että niin kauan kuin jotain olisi vielä tehtävissä eläimen olon helpottamiseksi, maksoi se kuinka paljon tahansa, niin mun olisi itse todella vaikea tehdä päätöstä toisen elämän päättämisestä.

Symbioosi

Käytiin tänään pitkästä aikaa Somerolla paimentamassa. Päästiin ihan isolle pelolle treenaamaan kaaria ja meni kyllä ihan kivasti. Tuija antoi ehkä parhaan kehun mitä voi saada, että mulla on Ukon kanssa hyvä symbioosi, että Ukko ottaa voimaa musta. :)) Ukko todella teki ihan kivasti, kaarien loppuosat nyt avoimella pellolla tuppas jäädä vähän vajaiksi, vaikka ahtaammissa tiloissa on jo tehnyt tosi hienosti, mutta kun menin lähemmäksi niin Ukko selvästi tosiaan ottikin musta hyvällä tapaa voimaa, rauhoittui ja laajensi kaartaan. :)

Mutta on sillä hitsi vie silmääkin. :D Juuri siellä kaaren lopussa meinaa alkaa hidastaan ja jumittaan silmään, ja tulee sen vuoksi liian aikaisin sisään. Ja sitten pitää lampaat kyllä niin nipussa mun luona, että ne ei saa liikahtaa mihinkään Ukon julman katseen alla. :D Jakoa yritettiin eilen harjoitella, mutta se meni siihen, että harjoiteltiin luoksetuloa, kun Ukko olis vaan koonnut hajoavaa laumaa ja sen oli tosi vaikee päästää irti niistä ja tulla mun luo. Ukolle ei varmaan koskaan tule toimimaan sama hienovarainen jakotapa kuin Jerikolla, että kaikessa rauhassa haetaan aukeavaa paikkaa, kun Ukko sitten ehtii siinä jäämään jumiin. Jako pitää tehdä niin, että mahdollisimman nopeasti kutsun vaan Ukon vaan mun käteen jonka ojennan sopivasta kohtaa lampaiden yli. Ja Ukolle pitäis siis opettaa tämä nopea luoksetulo lampailla.. Helpommin sanottu kuin tehty. ;)

Mutta sitten Jerikon kanssa ei ollut symbioosista tietoakaan (ainakaan valtaosin) ja oon kyllä tosi pettynyt itseeni. :( Kun mun on kerta tarkoitus luoda yhtä lailla Jerikon kanssa samanlainen fiilis, että me tehdään yhdessä ja koirat voi luottaa muhun, että autan, niin miksi sitten kimpaannut Jerikon kanssa niin helposti? Pintaan puskee ajatukset "kyllä sen pitäis osata" ja "kyllä sen pitäis totella". Nytkin oli kyse tilanteesta, että lampailla oli kova veto lampolaan ja Jeriko jätti tämän vuoksi hakukaaren vajaaksi. Väkisin sitten yritin sitä saada jatkamaan ja meni sellaiseksi karjumiseksi ja lähestyin Jerikoa komentaakseni kovemmin, en auttaakseni. Juuri se mitä en haluais koiran ajattelevan siitä, että tulen lähemmäksi. :( Miksi en sitten vaan oikeasti mennyt lähemmäksi ja auttanut, että Jerikolla olis se tunne, että lampaat pysyy hallussa vaikka tuleekin yli jonkun kriittisen pisteen? Voi että mä oon huono emäntä. :(

Tehtiin me loppuun kaksi hyvää hakuakin. Toinen pitkä haku (ehkä 250 metriä) vasemmalle niin, että olin itse puolessa välissä auttamassa ja kävelin vaan rauhassa mukana kohti lampaita. Toinen oikealta ja siinä sain Jerikon vielä pysähtymään just sinne minne halusin. Tosin osittain johtui ehkä hämmennyksestä kun "tolppakoira" vähän pölläytti lampaita hajalleen. :D Mutta mitäpä noista, pysähtyi kuitenkin ja aja -käskyllä nosti lampaat nätisti ja annoin tuoda mulle, että saatiin helppo harjoitus loppuun. :)

Jatkossa pitää kyllä oikeasti kiinnittää huomiota tähän. Että jos mulle tulee joku ihme tarve huutaa Jerikolle, niin se tarkoittaa, että täytyy mennä lähemmäksi auttamaan, ei komentamaan. Tavallaanhan Jeriko sitä paitsi oli tossa vetotilanteessa oikeessa ja mä väärässä. Symbioosiin ja hyvään saumattomaan yhteistyöhön kuuluis myös se, että molemmat pystyis luottamaan toisiinsa vaikka sitten oliskin joskus tilanteita, että koiran pitäis totella ehdoitta. Mutta ei se voi totella ehdoitta jos ei voi luottaa, ettei sen vuoksi lampaat karkaa... Eli nyt vaan oma ohjaus kohdilleen, painopiste koiran tukemiseen eikä komentamiseen, myös Jerikon kanssa.

Pakko menestyä ja vauhdilla

Piti jo aikaisemmin kirjoitella aiheesta, mutta jäi otsikon tasolle. Oon näitä miettinyt monesti ennenkin, mutta Kaisa Hilskan kirjoitus facebookissa Paimenkoirarinki -ryhmässä sai taas uudelleen näitä ajatuksia pintaan. Kuten Kaisakin viittasi, on harrastuspuolella aika yleistä ajatus siitä, että koiran pitäisi saavuttaa nuorena jo vaikka ja mitä, tai muuten on jossain vika. Jos ei koirassa, niin ainakin ohjaajassa, todennäköisesti molemmissa.

Ihmisillä tuntuu olevan hirvee kilpailuvietti tän asian suhteen, oikein todella kilpaillaan siitä kenen koira saavuttaa nuorimpana eniten titteleitä. Ja se koira on tietenkin paras. Harrastuksia harrastetaan ikään kuin menestyksen, maineen ja kunnian vuoksi. Titteleiden takia. Ja jos koiralla ei ole jotain tiettyjä titteleitä, niin se on sitten huono. Tai ehkä nyt puhun enemmänkin bortsupiireistä, en tiedä onko muiden rotujen piirissä ihan näin pitkälle menevää kilpailuhenkeä ja nuorten koirien treenaamista..? Eikä tietenkään kaikilla bortsujen omistajillakaan. :)

Ei harrastamisessa ja menestymisessä mitään pahaa ole jos se tapahtuu koiran ehdoilla. Jos nuorta koiraa kuitenkin kovasti prässätään yli sen kykyjen, tai väkisin tehdään lajeja titteleiden vuoksi, niin hauskuus harrastamisesta häviää aika äkkiä. Mä olen itsekin syyllistynyt tähän syntiin. Odotin, että treenaan Ukosta varsinaisen tähden todella nopeasti, käydään tokosta napsimassa ykköstulokset luokka kerrallaan ja valion titteli tulee joskus 2-vuotiaana. Kun asiat ei olleetkaan niin helppoja, tunsin monesti syviä pettymysken tunteita.

Olen kuitenkin ymmärtänyt, että koiralle ei voi asettaa tällaisia aikarajoja. Samat koulutusmetodit ei toimi edes kahden saman rotuisen koiran kanssa. Eikä se hitaammin kehittyvä ole huonompi. Koirat eivät myöskään ilkeyttään tee asioita huonosti, taustalla on lähes aina jotain mikä löytyy peiliin katsomalla ja/tai sitten muista ulkoisista tekijöistä johtuva seikka.

Jokainen koira on oma persoonansa, joka on arvokas omana itsenään, ilman titteleitä. Olen ymmärtänyt ja sisäistänytkin sen, että treenaamisesta kivaa ei tee ne koularit ja tittelit, vaan se miten me treenataan yhdessä ja millainen fiilis meillä on yhdessä. Nykyään olen keskittynyt paljon enemmän vaan siihen, millaiselta haluan meidän yhteistyön tuntuvan. Haluan, että koira on innoissaan tekemässä "töitä" minun kanssa, ei haahuile vaan keskittyy vain minuun, ja meillä on koko ajan hauskaa. Samalla annan itsestäni 100% koirille, keskityn niihin täysillä. Treenikaverin kanssa jutustelut tehdään sitten, kun koira on autossa. Haluan, että koirani voivat luottaa minuun tiukan paikan tullen, että ne saavat minusta itsevarmuutta ja voimaa eikä päin vastoin. Työskentelyn täytyy ilmentää tätä ja silloin olen äärimmäisen tyytyväinen. Tokon treenaamisen laittaminen vaihtoaitioon Ukon osalta on ollut yksi parhaita päätöksiä mitä olen koskaan tehnyt. Sen jälkeen olen voinut keskittyä rauhassa vain ja ainoastaan meidän yhteistyöhön ja musta tuntuu, että suhde mun ja Ukon välillä on kehittynyt monella eri saralla.

Tänään käytiin tottistelemassa poikien kanssa. Kävi kuitenkin vähän kökösti, kun ei tajuttu ennen 35 km päähän ajamista, että kentän valoihin tarvitaan avain. Treenattiin sitten auton ajovalojen valossa. Otin startterin mukaan ja ammuttiin koirille. Ukko pelkäsi laukauksia aika paljon, irrotti purutyynystä laukauksen kuulleessaan, vilkuili ympärilleen ja selvästi mietti minne pääsis piiloon. Kannustamalla tuli kyllä takaisin kiinni leluun ja leikki jonkin aikaa jopa aika vapautuneesti, mutta heitettyä lelua ei suostunut hakemaan, ei uskaltanut irrota musta. Jälkikäteen Ukko ei olisi halunnut tulla pois takakontista. Tää on todella erikoista, koska Ukko ei pentuna reagoinut paukkuihin mitään, mutta sen asian pohtiminen olisi ihan uuden kirjoituksen aihe.

Tämä on aika takaisku mun jälkikoe-suunnitelmille ensi kesälle, mutta en pettynyt itse asiassa ollenkaan. Katsotaan nyt, kun päästään valoisaan aikaan ampumaan, että miltä näyttää ja saisko Ukon totutettua laukauksiin siinä määrin, että tottelevaisuusosuus onnistuisi ilman suurempia vireenlaskuja, että saataisiin se vire ja yhteistyö kantamaan paukkujen yli. Ei meillä kiire ole. Jos ei saa, niin sitten ei saa. Kyllä me pärjätään ilmankin tai voidaan tehdä jälkeä omaksi iloksemme. Ei mun ole mitään syytä tai tarvetta tämän vuoksi pettyä Ukkoon, vaan yritän auttaa Ukkoa parhaan kykyni mukaan. Jos se ei riitä, niin on muita harrastuksia.

Törmäsin myös tänään facessa tällaiseen "Vain koira", kirjoitukseen, joka on ilmeisesti vanhempikin juttu, pyörinyt netissä pidempään, mutta nyt kaverin kautta törmäsin. Googlettamalla löytyy koko versio tekstistä hakusanoilla "vain koira". Itse kopioin tähän vain minua eniten koskettaneet:

“Vain koira” tuo elämääni sen aidoimman ystävyyden, luottamuksen ja puhtaan pidättelemättömän riemun. “Vain koira” tuo esiin myötäelämisen ja kärsivällisyyden jotka tekevät minusta paremman ihmisen. “Vain koira” tuo minusta esiin sen mikä on hyvää ja ohjaa ajatukseni pois itsestäni ja päivän huolista.

Koirat on minulle aina koiria, ei lapsia tai lapsen korvikkeita, ei ihmiseen verrattavia. Mutta mun koirat ei ole minulle koskaan "vain koiria", vaan kaikkea tuota edellä mainittua ja paljon enemmän. Jokainen on yksilö ja arvokas omana itsenään. En voisi kuvitella elämää ilman niitä, mutta jokaisesta on joskus luovuttava, silti koskaan unohtamatta. Jokainen tuo jotain uutta mun elämään ja kasvattaa uudella tavalla. Miten tämä voitaisiin mitata titteleissä tai menestyksessä harrastuslajeissa?