maanantai 17. heinäkuuta 2017

Myytin leirillä

Viime viikonloppu vietettiin Myytin leirillä Jämillä. Mukana leirillä mulla oli Jupiter ja Jeriko. Perjantaina pääsin iltapäivällä perille ja Jerikolle tallattiin peltojälki. Jäljelle laitettiin kaksi esinettä ja kun ajatus ei ollut suunnittelussa ihan mukana ja toinen esine jäi jo keskelle jälkeä, niin jäljen tallaaja nappasi maasta kuivahkon tikun palan ja laittoi sen vielä jäljen loppuun. :D

Jeriko ajoi jäljen aika hyvin ekaksi peltojäljeksi moneen vuoteen. Pienellä harjoituksella siitä voisi tulla tosi hyväkin ja olen miettinytkin, että pk-jäljen jälkeen eläkelajiksi Jerikolle varmasti sopisi hyvin FH-jälki kun Jeriko niin mielellään jäljestää. Vauhtia oli vähän liikaa mutta ei niin pahasti kuin Ukolla. Jeriko meni aika ison osan jäljestä tarkasti jäljen päällä, mutta teki pari hassua tarkastusympyrää vaikka oli juuri ollut aivan jäljen päällä. Saattoi liittyä jotenkin lähtösuoran vastatuuleen tai sitten Jeriko sai vaan paremmin juonesta kiinni, kun viimeinen paluusuora myötätuuliin meni todella hienosti. Keskimmäinen esine olisi jäänyt, mutta kepin lopusta Jeriko ilmaisi varmasti. :)

Jupiterille tein myös namiruudun pellolle. Nuuskutus kävi mukavan voimakkaasti, mutta vähän meinasi välillä keskittyminen herpaantua.

Sekä lauantaina että sunnuntaina maastossa kouluttajana toimi Ninan Manner. Lauantaina oli hakutreenipäivä. Arvoin ennen omaa vuoroa tekisinkö Jupiterille hajuhakuja (tylsäääääää) vai ääniavuilla hakuradalla. Päädyin jälkimmäiseen. Sain kuitenkin palautuksen "maan pinnalle", kun Jupiter oli löytänyt vähän vielä lisää juoksemisen riemua (siitä tulee varmaan nopea ja hyvä agilitykoira), upposi hienosti syvälle, mutta nenä oli aivan kiinni ja Jupiter yritti sitten katseella löytää maalimiehiä. Parin yrityksen jälkeen teimme kaksi hajuhakua ja treeni loppui sitten siihen.

Hajuhaku on kyllä todella työlästä ja todella tylsää. Itse tykkäisin yksinkertaisesta ja helposta, vähän niin kuin Jerikon kouluttaminen hakuun aikuisella iällä. Toki sillä oli ikää ja kokemusta taustalla ja ihan erilaiset edellytykset hoksata nenän käyttö ilman hajuhakujakin. Huoh. Kai niitä on vaan pakko tehdä.. (nyrpistän nenääni tässä)

Hakutreenien jälkeen päätin vielä tehdä Jerikolle jälkitreenin. Ninan lisäksi eräs Jenni jäi jälkeä treenaamaan ja tallasi Jerikolle 1,5km jäljen kuudella kepillä. Maastothan Jämillä on aivan upeat, joten jälkimaastokin loistokas. Kuumalla säällä toki mäntysammalmetsä on aika kuiva alusta jäljestää. Hienosti Jeriko jäljesti ja kaikki kepit nousi! :)


Sunnuntaina oli sitten jälki-/EK-treenipäivä. Jerikolle tallattiin jälki, jonka oli tarkoitus olla lyhyehkö (mun mittapuulla) eli 500-700m kahdella kepillä. Olisi kuitenkin pitänyt korostaa enemmän sitä, että tämän oli tarkoitus olla nyt helppo ja lyhyt jälki vähillä kepeillä keppimotivaatiota nostamaan, kun lopputuloksena oli n. 800m siksakkia rinteessä, jonka toisella puolella kulki toisen koirakon jälki. Itse asiassa Jerikosta päätellen olen aika varma, että aikaisemmin toisen koiran jälkeä tallatessa on varmaan käynyt niin, että Jerikon jälki oli leikattukin, koska yhdessä hankalassa kohdassa Jeriko päätyi lopulta palaamaan samaa reittiä takaisin kuin mistä oli tullut ja sitten valitsi eri suunnan. Näin Jeriko on ennenkin tehnyt jos on ollut hankala harhajälki. Lisäksi ilma oli nyt todella kuuma, joten helposta ja palauttavasti jäljestä ei voinut oikein puhua.

Lopputuloksena Jerikolta jäi välikeppi. :( Laiha lohtu, että hienosti suoritti haastavan jäljen, kun siitä ei mitään epäilystä olisikaan etteikö Jeriko suorittaisi haastaviakin jälkiä. Silloin alkaa vaan jälki imemään niin paljon, että kepit jää... Sain kuitenkin nyt Ninalta yhden ajatuksen takajälkien tarkastukseen, että nostattavan lähetyksen sijaan voisi kävellä vaan vapaasti kohti jälkeä ja antaa Jerikon nostaa jäljen siitä. Kuulemma näin nostettuna koirat lähes poikkeuksetta nostaa heti oikean suunnan kun ei ole kiirettä tai mitään painetta.

Jupiterille tehtiin keppiruutua. Keskittyminen oli päivän lopussa tehtävälle harjoitukselle aika heikkoa eikä Jupiter meinannut aluksi tajuta mitä lähtisi tekemään, mutta keppien ilmaisu parani koko ajan ja kolmannelle kepille Jupiter jo tarjosi opetettua maahanmenoa! :) Siihen sitten lopetettiinkin jo treeni. Näitä pitäisi nyt tehdä lisää ja vaikka unohtaakin namijäljet, koska tuntuu ettei namijäljillä Jupiter ole oikein päässyt kiinni ajatukseen jäljestämisestä, vaan se enemmänkin vaan ruokailee metsässä. Muutenkaan en jälkeä tekisi enää paljoakaan enempää ennen keppi-ilmaisun saamista kuntoon ja keppejä jäljelle.

Jeriko teki vielä hupilajina alokas-luokan etäisyyksillä pudotetun esineen. Tämä taisi olla Jerikon kolmas pudotetun esineen treenin ihan metsään (lenkeillä on tehty poluilla tai metsä teillä) ja viimeisestäkin metsään tehdystä harjoituksesta on ainakin pari vuotta. :D Mistään kummoisesta seuraamisesta ei voi metsässä puhua, mutta kyllä Jeriko siinä rinnalla pysyi. Ekalla lähetyksellä Jeriko juoksi vauhdilla hanskan ohi (ehkä sivusta?), mutta uudella lähetyksellä lähti taas vauhdilla ja korjasi hieman juoksulinjaansa ja löysi hanskan. Hauska harjoitus Jerikolle. :)

Aikamoinen tällainen leiriviikonloppu aamusta iltaan treenaamisineen, mutta hauskaa oli. Hyvä seura ja koiraharrastukset, mikä sen parempaa. :)

1 kommentti:

Nova kirjoitti...

Perhana, sait mut innostumaan pitkästä aikaa jäljestämisestä ja hajuhommista. Perhanan ketale, täytyyköhän asialle tehdä jotain... :D