perjantai 22. syyskuuta 2017

Peruutuspaikalta paimennuskisoihin

Olin unohtanut SBCAK:n junnumestisten yhteydessä olevaan normikisaan ilmoittautumisen ja sen vuoksi alunperin mulla ei paikkaa ollut. Tai itse asiassa olin just Briskness-leirillä kun ilmoitautuminen alkoi ja tiesin jo etukäteen että helposti päivän hulinassa unohtuu ja laitoin muistutuksen, joka ei sitten muistuttanutkaan. :( Muistin sitten jonkin aikaa ilmoittautumisen alkamisen jälkeen ja ilmoittauduin varalle.

Olin kuitenkin päättänyt mennä kisapaikalle katsomaan Jupiterin velipuolen ja siskopuolen kisasuorituksia sekä osallistumaan aineenvaihduntatutkimukseen ja otattamaan Jupiterista geeninäytteet. Eilen sitten tulikin ilmoitus, että meille kisapaikka vapautui, joten nopea pieni treeni vielä illalla (siitä on jo pitkä aika kun Jerikon kanssa on viimeksi treenattu) ja tänään sitten kisoihin. Startattiin ekana, joten en päässyt katsomaan muiden suorituksia.

Hakumatka oli vissiin 300m, joku ainakin niin sanoi. Jerikon kanssa ei ole tehty pitkiä hakuja toukokuun jälkeen, mutta hienosti se kyllä meni. En sitä oikeastaan epäillytkään, kun hakukaaret on ollut Jerikolla vahvuus. Laitoin oikealle eli tulovarikon puolelle ja Jeriko jäi ihan aavistuksen vajaaksi, ehkä n. klo 1 lopetti kaaren. Luotin kuitenkin koiraan ja annoin siitä luvan nostaa ja ihan hyvinhän ne nousi kohtuu suoraan. Hakukaaresta 19/20, nostosta 8/10. Sen jälkeen ohjaajalle tuonnissa oltiin aika pitkälti offline eli pisteitä 2/20. :D

Myös ajossa oltiin offline aika paljon, en vaan saanut ohjattua lampaita linjalle ja pisteitä 6/20. Jeriko otti ehkä 60% käskyistä oikein, muuten oltiin ehkä vähän ruosteessa. Toisen ajoportin linjaa en vaan edes hahmottanut.

Jako saatiin kohtuullisessa ajassa, mutta Jeriko vähän kuin hölkötteli ja flänkkäili ajettavalle porukalle. Tuomarina oli Bobby Dalziel ja etukäteen hän olikin sanonut, että haluaa nähdä, että koira ajaa lampaita jaon jälkeen. Itse jäin kauemmaksi ja Jeriko niitä flänkkäillen kuljetti. Bobby huusi mulle sitten jotain, että "You've got to catch them!" ja menin siinä vähän sekaisin. Ymmärsin jotenkin, että tarkoitti taakse jätettyä laumaa ja yhdistin sitten porukat. Mutta tarkoitus olikin, että olisin hidastanut Jerikoa/pistänyt sen seisomaan ja siitä ajamaan rauhassa eikä vaan juoksemaan. Jälkikäteen Bobby tämän minulle sitten selvensi. Harmillinen väärinkäsitys, koska uutta jakoa en sitten vaan saanut mitenkään aikaiseksi ja aika loppui.

Jeriko teki kyllä hyvin työtä ja oikeastaan saan olla ylpeä mistä vaan mitä se pystyy tällä tasolla tekemään. Vaikka toisaalta, ei sen pitäisi näyttelylinjassakaan ihan niin suuri ihmeellisyys olla. Ehkä se ei joskus tulevaisuudessa olekaan. Mutta tällä hetkellä on vaan hienoa, että Jeriko pystyy ylipäätään hakemaan noin pitkän matkan päästä ja muutenkin toimimaan erilaisilla lampailla eikä vaan "kotitilalla". Rankkaa oli hakuringissä edes takaisin juokseminen, mutta Jeriko oli kyllä myös tyytyväinen. :)

Pojat antoi sitten myös verinäytteet koirien aineenvaihduntatutkimukseen ja Jupiterista otettiin verinäytteet. Velipuoli Voitto ja siskopuoli Penni tekivät kyllä todella tyylikästä ja hienoa työtä kisoissa, toivon mukaan Jupiteristakin tulee aikanaan noin taitava. :)

Ei kommentteja: