tiistai 24. huhtikuuta 2018

Hiomista

Kirjoitin aikaisemmin yhdessä päivityksessä, että Jeriko osaa rinnalla pyörähtämisen muuten, mutta ei vauhdista. No, ei se kyllä osaa ja samalla kun tajusin ettei Jeriko sitä osaa, tajusin ettei Ukkokaan sitä kunnolla osaa eikä sitä ole kummallekaan vielä kunnolla opetettu. Ja kun kaksi avoimen luokan koetta on alkanut heti hyppy - pyörähdys sivulla -kombinaatiolla (joka on vaikea yhdistelmä vielä kun hypyltä koira ehtii juuri ja juuri palata sivulle ennen kuin pitäisi jo suorittaa pyörähdys vastakkaiseen suuntaan), niin se kyllä selittää hyvin miksi Ukolla on mennyt pasmat sekaisin heti alussa.

Pyörähdys sivulla. Kuulostaa yksinkertaiselta, varsinkin kun käsimerkin käyttö on sallittua. Helpoltahan se tuntui, mutta kun koirat ei sitä kuitenkaan oikeasti osanneet, niin pään kääntymisen ulospäin jälkeen oli molemmille ilmeisesti ihan mysteeri miten liike jatkuu kun käsiapu katosi. Ja mun koirat ei taas ole niin tottuneitaa houkutteluun, että osaisi seurata spontaanisti käden liikettä niin hyvin. Ja vielä haasteena vahvasta perusasennosta poispäin kääntymisen aloittaminen.

Aloin ensin opettamaan liikettä uudelleen Ukolle, sitten myöhemmin Jerikollekin. Ajattelin, että koska yksi hankaluus on se perusasennosta/seuraamisesta poispäin kääntyminen, niin aloitan liikkeen opettamisen ihan paikoiltaan. Aloin siis aluksi houkuttelemaan perusasennosta kääntymistä ja naksautin siitä, kun Ukko käytti itse takaosaansa. Sheippasin liikkeen sitten niin, että vaikka palkka/houkuttelu jäi pois, niin palkkasin Ukkoa siitä että se aktiviisesti itse palasi taas perusasentoon. Näin liikkeelle tuli aktiivinen ja selkeä loppuosa Ukolle suoritettavaksi ja liike selvästi aukeni paremmin!

Jerikolle houkuttelu on vielä hankalampi apu, kun se tulkitsee houkuttelun aina ensin häiriötreeniksi. :D Lopulta sain senkin kuitenkin tajuamaan mistä on kyse. Kun molemmilla sujui hienosti pyörähdykset paikallaan hyvin pienellä käsiavulla (pidin sen kuitenkin mukana, koska se on sallittu ja Ukko varmasti tarvitsee kuulonsa vuoksi sitä joka tapauksessa), niin aloin liikkumaan ensin todella hitaasti ja sitten normaalimmassa kävelytahdissa. Selvästi aukesi molemmille paremmin nyt tämän liikkeen merkitys!

Lisäksi Jerikolle aloin tosiaan opettamaan perusasentoa oikealla puolella ensin kirjan päällä kääntyen. Jeriko hoksasi liikkeen hyvin ja perusasento oikealla puolella sujuu jo aikas hyvin sekä myös vaihdot vasemmalta oikealle alkaa hahmottumaan. Jeriko on tästä kyllä niin innoissaan, että välillä menee vähän sähläämisen puolellekin eli varmuutta ja rauhaa siihen tarvitaan paljon ja liike sitten mukaan niin, että Jeriko pitää paikkaa rauhassa.

Tajusin myös, että itse asiassa Ukko ei oikeasti tiedä mitä edessä istuminen tarkoittaa, vaikka se on tottiksissa ollutkin. Ukko ei vaan hahmota asentoa jos tulee mistään muualta kuin suoraan edestä ja tämän vuoksi rallitokokokeissa on tullut virheitä myös tässä liikkeessä, kun Ukko usein on samalla vauhdilla kiertänyt takaa ympäri uudelleen perusasentoon. Aloin harjoittelemaan tätä Ukon kanssa ensin etujalat kirjan päällä ja palkkasin Ukkoa aina siitä, kun se käänsi takaosaa suoraan muhun nähden. Lopulta Ukko alkoi tarjoamaan myös istumista ja vaihdoin kirjan tilalle kosketusalustan.

Pikku hiljaa alkaa tämäkin liike hahmottumaan paremmin Ukolle ja toivon mukaan tästä on paljon apua, että tämäkin liike selkiytyy. Hauskaa kyllä varsinkin tässä edessä istumisharjoituksessa oli, että kun tein sitä ihan täysin sheippaamalla, niin Ukko oli tosi aktiivinen ja selvästi on tykännyt harjoitella eikä mene ollenkaan passiiviseksi vaikka ei koko aikaa ihan ymmärräkään mitä haetaan. :)

Jos ei käynyt selväksi, niin kyllä mä nyt ajattelin treenata Ukkoa kunnolla ja sitten mennään taas rallitokokokeeseen. ;)





Ukolle aloin tosiaan myös FH-jäljen esineilmaisua opettamaan uudelleen. Tämän kevään teema selvästi tämä, että paikkaillaan aiempaa huonoa koulutusta... Voisihan nämä tehdä kerrasta kunnollakin, mutta kun on niin kiva koittaa oikoa.. ;)

Nyt ollaan siirrytty Ukon kanssa ulos harjoittelemaan ja olen nyt harjoituksiin pukenut Ukolle valjaat päälle. Ukko pystyy ilmaisemaan esineet melko luotettavasti selkä muhun päin noin 4 metrin päästä, mutta sitä pidemmällä matkalla alkaa kääntyilemään muhun päin. Harjoitukset siis jatkuu. Täytyy saada tämä luotettavaksi ennen kuin voi ottaa esineitä jäljelle. Ei ole ollut ihme, että on noukkinut niitä suuhun tai jättänyt ilmaisematta jäljellä, kun on niin epäselvää ja ristiriitaa siitä, mitä esineillä pitäisi tehdä.

Jerikon kanssa on aloitettu keppileikit pihassa ja Jeriko leikkii ja etsii keppejä mielellään. Jäljellekin on ollut tarkoitus mennä jo kahtena päivänä, mutta töiden venyessä on sitten jäänyt.

Jupiterin kanssa on vähän tehty seuraamista ja noutoakin muistuteltiin viime perjantaina. Seuraamisen alku on Jupiterilla kyllä hieno. Pientä hienosäätöä vielä ja joka kerta tehdessä kyllä paranee. :)


Jupiterin kanssa on ehditty Jonaksen kurssin jälkeen tekemään vasta kaksi harjoitusta muiden kiireiden vuoksi. Tuossa omassa treeniaitauksessa on lampailla niin voimakas veto väliaidalle, että siinä on välillä vaikea saada tehtyä kunnon ajopätkää, kun Jupiter hakeutuisi vetoa vasten, mutta tänään saatiin ihan ok pätkiä. Lisäksi Jupiterin paimennuksessa on jonkinlaista edistymistä tapahtunut, koska nyt se uskaltaa ottaa karitsat huomioon ja paimentaa niitä muun porukan mukana, eikä se saa uuhia niin hermostumaan. Toki karitsat on kasvaneetkin, joten sekin voi vaikuttaa. Silti olen tyytyväinen tänään treenatessani näkemääni. :)

Ei kommentteja: